...he luulevat näiden kuuntelevan." (Marcel Achard)
Uusimmassa Me Naisissa eräs pappi oli kommentoinut vihkipareja aika osuvasti: "Mutta toki joskus mietityttää kun niin moni liitto ei kestä. Usein mies kertoo rakastuneensa naisen puheliaisuuteen ja nainen taas miehen vakauteen. Se voi toimia mahtavasti. Välillä vain käy mielessä, että huomaatteko, teillä on kasassa kliseiset ainekset nalkuttavasta naisesta ja puhumattomasta miehestä."
En oo varmaan elämässäni lukenut tai kuullut kenenkään papin sanomana mitään, mitä olisin jäänyt miettimään näin paljon jälkeenpäinkin. Mutta tästä totesin heti, että voiko enempää olla totta! Samalla mietin mielessäni, että onpa onni etten oo kenenkään kanssa päätynyt naimisiin, koska olisin saattanut vahingossa ja ehkä hyvin todennäköisesti päätyä yhteen sellaisen miehen kanssa, että oltais juurikin tuo tulevaisuuden kliseinen painajaispari! Toisaalta luulen myös, että oon ehkä tajunnut tän itekin ja monesti turhautunutkin miehiin just siks, että ne ei oo osanneet puhua. Mä haluan puhua, mutta mä en halua tehdä sitä yksin.
Ajattelen tosin myös, ettei vakaus automaattisesti tee ihmisestä hiljasta tai puhumatonta. Ja naisvaltaisella alalla ollessani oon todennut, että keskimäärin miehet vaan on vakaampia. Muutama mies työyhteisössä tuo ainakin itelleni jo sellasta tietynlaista tasapainoa, luottamusta siihen, että pahimmankin räjähdyksen aikaan se todennäköisesti osais ottaa lunkisti ja rauhottaa sitä kanalaumaa ympärillään. Kumma juttu, että ykskin mies työpaikalla tuo mulle turvaa ja tasapainoa ja ykskin mies siviilielämässä aiheuttaa yleensä täysin päinvastaisen reaktion.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti