Tää blogi sai silloin vajaa kuukausi sitten oikeastaan alkunsa siitä, kun halusin uskaltaa antaa itestäni enemmän, juurikin siksi, että voisin joskus olla jonkun vaimo ja jonkun toisen äiti. Mutta just nyt se tuntuu todella kaukaiselta ja pitkästä aikaa siltä, että en haluais sitä. Varmasti myöhemmin, mutta en nyt. Jotenkin kun on asunut pienehkössä kaupungissa ja aina tullut määritellyksi sitä kautta kenen sisko tai tytär on, tuntuu nyt jotenkin helpottavalta kun oon ehkä vihdoinkin pystynyt määrittelemään itseni vain sellaisena kuka minä olen. En missään nimessä halua unohtaa perheen ja kaikkien muiden merkitystä siinä, mutta tällä hetkellä se on pienempi. Tällä hetkellä mä olen vaan minä. Jos mulla olis lapsia, niin varmasti tosi eri tavalla määrittelisin itseni niiden kautta, äitinä. Jopa ajatus siitä, että olisin jonkun tyttöystävä tuntuu tosi oudolta, mutta sitä en sentäs ajattele sellaisena oman minuuden menettämisenä. Tai muuttumisena. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni mietin, että jos mä en haluakaan lapsia. (Toim.huom oon aina halunnut ison perheen.) Tai olisko se aivan kamalaa jos mulla ei koskaan oo lapsia?
Tallensin tän kuvan silloin kuukausi sitten ja mietin, ettei tälle tuu koskaan käyttöä. Nyt tuli. Juuri nyt tuntuu tosi oudolta ajatukselta, että olis naimisissa, jonkun vaimo. Aikoja sitten oon epäillyt, että omaa sukunimeäni en edes vaihtais, vaikka naimisiin menisinkin. Sekin olis jotain sellaista minuudesta luopumista. (Toim.huom. oon aina halunnut naimisiin ja isot prinsessahäät.)
Tästä voikin varmaan tulla yks tän blogin teema, että toisinaan mä olisin valmis perustamaan perheen tässä ja nyt ja toisinaan taas mulle iskee näitä paniikkeja, että haluan vaan olla nuori. Ja vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti